top of page

Kauden avaus 3.5. Lahdessa

Baseball- kauden avaus Lahdessa Suomen ainoalla oikealla baseball-kentällä. Puumalauma matkasi torstai iltapäivällä 4-tietä pitkin Lahteen. Säätila oli pilvinen ja kolea, mutta sateeton. Tämä jos mikä loi tunnelman, sillä muistot edellisen kauden peleistä olivat hyvin kosteat.

Vierasjoukkue Puumat aloitti lyöntivuorolla ja useamman vuoden poissaolon jälkeen kärkietenijäksi asetettu Harvey Fernandez sai kokea laudalle palon (strike-out). Valitettavasti se ei jäänyt hänen ainoaksi, sillä saman vuoronparin aikana hän koki tämän kohtalon toistamiseen. Näin ollen Puumien pelikirjan osalta hieman epäonnistuttiin, mutta muuten ensimmäisessä vuoroparissa mätkittiin palloa ihan mukavasti. Puumille kirjattiin viisi juoksua ja Puumien aloittavana syöttäjänä Tommi Toivio osoitti, ettei talvikauden harjoittelu ole ollut turhaa ja vastustajan saldo jäi nollaksi.

Seuraavassa vuoroparissa Puumien hyökkäys laantui. Juoksuja tehtiin vain yksi, mutta Piratesin nolla säilyi. Mieleenpainuvin tilanne syntyi Puumien syöttövuorolla, kun Piratesin Olli Saraluoto oli päässyt lyöntinsä turvin ykköspesälle ja hän kärkkyi syöttöjen välillä liian huolimattomasti. Puumien syöttäjä huomasi tämän ja kummulle palatessaan hän heitti pallon ykköspesävahdille ja näin hänestä saatiin palo.

Kolmannessa vuoroparissa alkoi sitten tapahtumaan kummia. Pirates oli vaihtanut syöttökummulle Simopekka Vänskän ja hänen hitaisiin pilviä hipoviin syöttöihin Puumien kärkilyöjät saivat hyvä osumat kiidättäen pallot pitkälle takakentälle, mutta sieltä ne vaan haettiin kopeiksi kolmesti peräkkäin. Eikä tässä vielä kaikki, sillä kun Puumien syöttäjän hyvä ote katosi, Pirates sai pesät täyteen. Tästä alkoi lyöjien kävelyttäminen väärillä syötöillä. Pirates tuli tasoihin ja kun Puumat vaihtoi syöttäjää, kakkospesälle kohdistunut löysän löysä lyönti pomppi pesävahdin räpylässä ja käsissä eikä Puumat saanut tarvittavaa kolmatta paloa, vaan Pirates meni johtoon 7-6.

Puumien toinen syöttäjä Harvey Fernandez syötti kaksi vuoroparia. Ykköspesällä alkuun pelannut Lauri Tammisto saa kyllä maininnan uhrautuvasta sisäkentän laittomalle alueelle lyödyn kaaripallon kiinniotosta, jossa hän joutui venymään viimeiseen asti saadakseen kopin ja pitääkseen pallon räpylässä.

Puumat tehtaili seuraavissa vuoropareissa tasaisesti juoksuja ja kuudennessa vuoroparissa pääsi peto irti, sillä vierasjoukkue kirjasi taululle kahdeksan lisäjuoksua. Tilastoissa Puumien hyvä lyöntipeli näkyi myös suurena RBI (runs batted in) määränä, joita kertyi kaiken kaikkiaan 17.

Ottelun loppupuolella molemmat joukkueet vielä vaihtoivat syöttäjiä, Puumilta tuli kummulle Jose Mesa ja Piratesilta Akio Huovinen. Aivan viime hetkillä alkoi satamaan vettä, mutta vasta Puumalauman kotiin päästyä se muuttui rankasateeksi. Pitkäksi venähtänyt ottelu kesti hieman yli kolme tuntia. Ottelu päättyi 7. vuoroparissa juoksuerosäännön perusteella Puumille 27-9 eli lopputulos käsipallolukemin. Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Puumista Jose Mesa ja Piratesista Olli Saraluoto.

Pääkirjoitukset
Uusimmat
bottom of page